Toiminta-ajatus
Apua kipuun - Ilman kipua
Kunnianhimoisena tavoitteenamme on edistää ihmisten terveyttä kokonaisvaltaisesti joka osa-alueella lähtien siitä, että manuaalisella terapialla tasapainotetaan kehosta löydettyjä epätasapainotekijöitä ja terapiasarjan aikana saamillaan liikeohjeilla asiakas saisi itse työkaluja ylläpitää kehon tasapainoa, huomioida kuormitustaan harrastuksissaan ja arjessa sekä sitä kautta ennaltaehkäistä tulevia ongelmia.
Eli pyrimme siihen, että asiakas sitoutuisi omaan parantumiseensa ja terveytensä ylläpitämiseen, joka on kuitenkin kaiken lähtökohta. Asiakkaan motivoituessa parantumiseensa ja aktivoituessa elämään terveellisesti hänen terveytensä, elämän laatunsa ja työkykynsä paranee sekä terveyspalvelujen käytön tarve vähenee.
Miten tähän on tultu
Olen entinen kansallisen tason korkeushyppääjä nimeltä Pasi Sarajärvi, joka lyhyeksi jääneellä urallaan kärsi lukuisista ongelmista nilkkojen venähtämisineen, välilevyn pullistumisineen ja nivelten kulumisineen. Kävin usein erilaisilla hoitajilla, kuten hierojilla, naprapaateilla, kiropraktikoilla, nivelten manipulaatiota hyödyntävillä jäsenkorjaajilla, kuppaajalla, fysioterapeuteilla ja niin edelleen. Apua yleensä sainkin, mutta olin hyvin harvoin täysin tyytyväinen lopputulokseen.
Uran jo loputtua loukkaantumisiin vuonna 2014 kävin eräällä kalevalaisella jäsenkorjaajalla työkaverini suosituksesta ja olin positiivisesti yllättynyt miten hän ensin tutki kehon tilannetta ja sitten käsitteli koko vartalon miellyttävältä tuntuvilla otteilla. Se tosiaan ei käynyt lainkaan kipeää mihin olin lähes kaikilla muilla hoitajilla joutunut tottumaan ja aina ihmetellyt sen aiheuttamisen tarvetta. Silloinen selkäkipu ei jäänyt suoraan hoitopöydälle, mutta muutaman päivän kuluttua kipu oli vähentynyt huomattavasti. Koin, että sain häneltä parhaan avun mitä oli saatavilla.
Tästä omasta kokemuksesta innostuneena olinkin pian itse tutkimassa miten kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi kouluttaudutaan ja puoli vuotta ensimmäisestä käyntikerrasta olin jo itse opiskelemassa ja otteiden harjoittelu alkoi. Tässä kohdin mainitsen, että saattaisin olla fysioterapeutti mikäli aiempi työni työni Puolustusvoimissa olisi mahdollistanut sen täysipainoisen opiskelun. Kalevalaisen opiskelu sujui kuitenkin oikein hyvin, koska se on viikonloppukurssimuotoinen. Tietoa kouluttautumisesta osoitteessa www.kansanlaakintaseura.fi/koulutus.
Nyt muutamaa vuotta ja monta turhautunutta hetkeä myöhemmin koen oppineeni jotakin ja saan jo hyviä hoitotuloksiakin aikaiseksi.
Se, mikä kalevalaisessa jäsenkorjauksessa selkeimmin poikkeaa muista hoitomuodoista ja siksi on minusta äärimmäisen kiinnostavaa, että siinä hoidetaan kokonaisvaltaisesti kehoa pyrkien poistamaan kivun alkuperäinen aiheuttaja eli se lähtösyy eikä pelkästään pyritä hoitamaan oiretta oirealueelta. Mitä enemmän ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa lukee ja oppii kehon toimintojen vaikutusta toisiinsa, niin ymmärtää miksi ihmistä kannattaakin hoitaa kokonaisvaltaisesti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Edit 3.1.2019. Nyt voin jo virallisesti kutsua itseäni täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Muutosten vuosi 2019 on käynnissä ja lomailen (valmistelen hiki hatussa tulevaa) tammikuun ajan eli Puolustusvoimien virkani loppuun saakka. Tuhannet kiitokset Puolustusvoimille, että valmistelitte minut tätä minun todellista kutsumustani varten. Haikein mielin vilkuilen taaksepäin ja erittäin nöyrin, mutta innokkain mielin kohti tulevaa.
Edit 27.10.2020. Jonkin verran on jo vettä Kemijoessa virrannut sen jälkeen, kun tämä hoitolaitos perustettiin. Matkan varrella on tullut muutoksia laajentumisen merkeissä ja mukaamme on tosiaan liittynyt toinenkin kalevalainen jäsenkorjaaja Matti Kivelä sekä tunnevyöhyketerapeutti Tiina Rissanen sekä kuntosalipuolella yhteistyökumppaniksemme on tullut Omatrainer Oy. Toimintamme alkaa muotoutua sellaiseksi kuin alun perinkin ajattelin. Meillä pyritään ottamaan huomioon fyysisien ongelmien lisäksi myös mielen vaikutusta, jolloin oikeasti päästään auttamaan ja hoitamaan kokonaisvaltaisesti. Siihen on selkeä syy miksi haluamme niin tehdä. Ihmiset reagoivat elämän varrella tulleisiin haasteisiin eri tavoin. Toiset osaavat ottaa kipeitäkin asioita vastaan rennommin ja toiset saattavat ottaa eri tilanteista esimerkiksi syyllisyyden tunteita itselleen ja sellainen usein jää kalvamaan mieltä pitkäksikin aikaa ja vaikuttaa myös fyysiseen olotilaan. Negatiivisiin ajatuksiin ja käytösmalleihin vellomaan jäänyt henkilö saa fyysisiäkin oireita herkemmin kuin asioihin positiivisesti suhtautuva. Henkisesti positiivisemmalla mielellä olevalla riittää voimavaroja myös muulla tavoin huolehtimaan itsestään ja terveydestään, koska energiaa ei kulu samalla tavalla murehtimiseen. Kokonaisvaltaisen terveyden kannalta tällainen negatiivisen energian kierre olisi hyvä saada pysähtymään käsittelemällä tapahtuneita asioita ja purkamalla sen aiheuttamia tunteita ulos mielestä ja sitä kautta myös kehosta.
Joku varmaan miettii, että mitä ihmettä se höpöttää ettei se mieli vaikuta fyysiseen kehoon millään tavalla. Noh sanoppa tuo sellaiselle henkilölle, joka oksentaa vessassa ennen puheen pitämistä 100 hengen yleisölle tai vaikka saa paniikkihäiriökohtauksen eikä pysty pitämään puhetta ollenkaan. Tai sellaiselle, jonka sykemittari näyttää liki maksimilukemia lähtöviivalla ennen 12 minuutin juoksutestiä ennen kuin ainuttakaan tehokasta juoksuaskelta on otettu. Tai sellaiselle yrittäjälle, jonka alainen negatiivisuudellaan myrkyttää koko työyhteisön ilmapiirin (sairaslomien määrä nousee ja pomo maksaa). Puhumattakaan työyhteisöstä, jonka työnantaja huonolla johtamisellaan sairastuttaa työyhteisön ja tappaa työmotivaation. Kehon ja mielen yhteys on olemassa ja sen merkitys terveyteen on isompi kuin moni ymmärtää tai uskaltaa myöntää.
Eli summa summarum meillä pyritään ottamaan hoitotyössä huomioon kokonaisvaltaiseen terveyteen vaikuttavat asiat henkisistä fyysisiin ja päinvastoin. Tästä on hyvä jatkaa kohti positiivisempaa tulevaisuutta.