YKSITYISKÄYTTÖÖN VARATTAVA SALI 

UUSI SALI AVATAAN ALKUVUODESTA 2026

Saarenkunto Private Gym on uudella konseptilla toimiva kuntosali samalla sisäpihalla Saarenkunnon jäsensalia vastapäätä. Private Gymillä voit treenata kavereiden, oman PT:n tai esimerkiksi perheen kanssa tai voit ottaa ihan omaa aikaa ja treenailla itseksesi ilman ulkopuolisia katseita.

Personal trainerinä, fysioterapeuttina tai joukkueen valmentajana voit tuoda Private Gymille oman asiakkaasi tai ryhmäsi ja ohjata heitä täysin omassa rauhassa. Private Gym soveltuu hienosti myös pienryhmäliikunnalle, joten salilla onnistuu vaikka joogatunnin tai kuntopiirin pitäminen. Tyhjää lattiapintaa saa pienillä laitesiirroilla n. 50 - 60 neliötä käyttöön.

Private Gym yleiskuva
Private Gym yleiskuva

Private Gymillä on myös pieni keittiö, joten se taipuu esimerkiksi hyvinvointihenkisiin workshop-tyyppisiin valmennuksiin ja kursseihin.

Private Gymin laitevalikoimaa on mietitty nimenomaan yksilötreenin ja pienryhmäliikunnan kannalta, jotta salilla voi tehdä hyvin monipuolisen treenin, mutta lattiatilaa jää runsaasti myös pienryhmäliikunnan toteuttamiselle.

Varauskalenteri julkaistaan uuden vuoden tienoilla 2026. Kalenterista voit helposti valita sopivan vapaan ajan, maksaa suoraan varausvalinnan jälkeen ja sitten saat sähköpostiisi tai tekstiviestinä varausvahvistuksen mukana linkin oven avaamiseen. Mahdolliset vakiovuorot sovitaan ja varataan erikseen.

Hinnoittelu tulee olemaan yksinkertainen ja yllättävän edullinen, mutta siitä lisätietoa lähempänä.

Sivulla olevat kuvat ovat havainnekuvia oikeassa pohjassa, oikean näköisillä laitteilla ja suunnitellulla sijoittelulla. Kaikki muu on fiktiota. 

Keväällä ja syksyllä kuntosaliryhmät tiistaisin ja torstaisin klo 13 - 14

Saarenkunnossa on kaiken ikäisille suunnattu matalan kynnyksen kuntosaliryhmä, jossa opetetaan yksilöllisesti laitteiden käyttöä sekä liikkeitä ja pikkuhiljaa nostetaan vaatimustasoa ja monipuolistetaan liikevalikoimaa. Opastettuna pääset kuntosaliharjoittelussa alkuun ja myöhemmin on helpompi siirtyä itsenäiseen harjoitteluun. 

Vain 10 paikkaa per ryhmä. 

10€ / kerta ja 4. kerrasta eteenpäin 5€ / kerta.(1 kk laskutuskauden sisällä tapahtuneista käynneistä)

Mikäli kiinnostuit niin ilmoittaudu Pasille, 041 3195847 

Kuntosalitoiminta

Haluatko harjoitella rauhallisella aikuiseen makuun olevalla matalan kynnyksen kuntosalilla?

Haluatko käydä harjoittelemassa hyvien kulkuyhteyksien varrella?

Haluatko harjoitella viilentävällä ilmastoinnilla varustetulla laitesalilla? 

Meillä pääset käymään avainkortilla klo 05:00 - 23:00 vaikka kauppareissun yhteydessä, sillä sijaitsemme aivan Citymarketin kyljessä osoitteessa Pulkamontie 8.

Ja kyllä, meillä käyvät suosituimmat liikuntasetelit ja kortit ja mobiilisovellukset.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Pasi Sarajärveen ja kysy lisää. 0413195847 tai info@kehonkorjaus.com

Ilmaiset parkkipaikat.

Tervetuloa

Meillä käy seuraavat maksuvälineet